Itse siirryin aluksi ihmettelemään sähköjä. Hupiakut olivat entisiä, älylaturikaan ei saanut aikaan muuta kuin oikosulun. Starttiakut olivat kunnossa, mittari kertoi jännitteen olevan 12,4 V ja laturi pukkasi akut täyteen.
Ostin hupipuolelle aluksi yhden 140 ah akun. Kytkin kaapelit ja käänsin pääkytkintä. Pari valaisinta syttyi ja jostain alkoi tulla palaneen käryä joka paikallistui tuulilasinpyyhkimien moottoreihin. Ne olivat myös pinnaltaan kuumia joten poistin sulakkeen. Kääsin virrat pois, on turha luulla että sähköpuoli toimisi ilman isompia remontteja.
Iltapäivällä keinottelin itseni moottoritilaan. Ohjelmassa oli uppoamisen aiheuttaneen palloventtiilin irroitus. Putkipihdeillä vääntämällä liitokset aukesivat ja kahtia jäätynyt venttiili päätyi kannelle. Samalla irroitin myös moottori jäähdytysveden kieroon liittyvän katkenneen liittimen.
Seuraavaksi on ohjelmassa pilssin ja moottoritilan siivoamista sekä koneen koekäyttö. Myös merivaihde olisi aika asentaa paikalleen.