perjantai 28. toukokuuta 2021

Valmistakin tulee

 Keulahytti ja alakerran matalat hytit alkavat olla valmiita. Rouva asensi uudet lattiapinnat, materiaali on harmaata kokolattiamattoa joka laattoina.

Kytkin vessan tekniikan odottelemaan vesisysteemin valmistumista. Pytty on Dometicin murskaava Tecma, sen vedenkulutus on  pieni joten septitankkia ei toivottavasti tarvitse tyhjentää kovin tiheään.

Kaasuliesi vaati isomman huollon. Vain yksi liekki syttyi joten käytin kapineen kappaleina. Hanoista ja putkista lorahti mustaa vettä ja moskaa kun niitä availi. Puhaltelin paikat auki ja kasaamisen jälkeen polttimet toimivat kauniin sinisellä liekillä.  Koeponnistus kertoi paineiden pysyvän sisällä joten laite meni paikalleen lopullisesti.

Ensi viikon ohjelmassa on vesisysteemin loppuunsaattaminen ja saunan panelointia. 








perjantai 21. toukokuuta 2021

Jotain pientä

 Sauna on edelleen to-do listalla, laiskuus on tosin vaivannut viime viikkoina.Suunnitelmat muuttuivat ylemmän johdon pyynnöstä ja sinne tuleekin puukiuas.  Se taas tarkoittaa että pitää tehdä suojaetäisyyksien takia kiukaalle kunnon eristykset. Lujalevy on helppo ratkaisu  kun siitä tekee pinnat kiukaan ympärille.

Lattioiden pintakäsittely on seuraavaksi vuorossa. Kapteenska onneksi tuli kaveriksi joten jälkeäkin alkoi syntyä. Vanhan lakan joutuu kaapimaan kokonaan pois, sitten hionta ja lakkaa niskaan. Lopputulos on ihan siedettävän näköinen vaikka aluksi epäilytti tuleeko noista enään kunnollisia.








lauantai 15. toukokuuta 2021

Ankkuri ylös

 Ankkurivinssi oli mykkä. Aluksi luulin pääseväni vähällä kun löysin kauko-ohjauslaitteesta palaneen sulakkeen. Sen vaihdettuani alkoi ohjausrele toimimaan mutta moottori ei inahtanutkaan. Mittaus osoitti eträ virta kulki moottorin navoille asti, siis ongelma löytyisi itse moottorista. 

Otin moottorin pöydälle ja aloin tutkimaan mitä se on syönyt. Vika löytyi nopeasti, virtapulteista oli kaikista pettänyt hitsaus jolla pultti oli kiinni kenttäkäämissä. Juotin pultit kiinni kantoihin ja käämeihin, kasasin paketin ja nyt ankkuri nousee taas sähkön voimalla.

Eristin viimein saunan seinät ja katon. Suurin eristeestä onnistui uretaanilevyllä jossa on alumiinipinta, muutamaan paikkaan joutui laittamaan kivivillaa. Myös lattia sai vesieristyksen





lauantai 8. toukokuuta 2021

Välillä valmistakin

 Keskityin pari päivää keulahytin ja toisen alakerran hytin loppuunsaattamiseen. Aluksi sahailin matalan alahytin kattovanerit valmiiksi ja ruuvasin ne paikalleen. Samalla päivittyivät valot ledeihin. Vielä on mietinnässä minkälainen punkka tuonne sopisi.

 Sitten sahasin sängyn verhoiluiden pohjavanerit ja kiikutin ne kotiin. Rouvalla oli vapaapäivä ja iltaan mennessä oli kaikki puuttuvat verhoilut valmiina. Seuraavana päivänä olikin sitten keulahytti valmis kahta listanpätkää lukuunottamatta.